RAKASTETUIMMAT PERHEENJÄSENET
Kissoja pitää aina olla ainakin kaksi.
The most lovable family members

MauMau (Ansa)
Uusin perheenjäsen tuli taloon tammikuun ensimmäisellä viikolla 2012.
Tyttökissa haettiin jälleen Boondock-hoitolasta Orivedeltä. Ikä on kahden vuoden korvilla. Kissa on löydetty Tampereen Terälahdesta. Nimen keksiminen on ollut hankalaa. On tällä hetkellä MauMau-kissa. Viihtyy kovallakin pakkasella ulkona ainakin lyhyitä aikoja.

Hemmo, Memmo (Dude) Säilä syntymäpaikka ei ole tiedossa eikä tarkka ikä,
2 - 4 vuotta kenties. Niin ja kyseessä on tietysti poikakissa. Kissa oli löytdetty Kangasalta.
Saimme kissan löytöeläinten hoitokodista Orivedeltä
(Boondocks) kesäkuussa 2007.
Hemmo
on kova syömään ja pitää öljyisistä paikoista.
Memmo is a very very nice cat. He is an adopted big boy.

Papu
Pippelsson, Mouhijärvi *1993 - 2006
kuvassa herra odottaa päivittäistä juustoaan,
Papu is waiting for his daily cheese.
Papu on siirtynyt kissojen taivaaseen. Papu has gone to the heaven of the cats.
Papu on syntyjään Mouhijärven poikia
ja on tottunut itselliseen elämään, johon oleellisimman sisällön tuo
runsas uni. Urkonmäen muiden kissojen kurmuuttaminen kuuluu sekin
toimenkuvaan.
Prahalainen ystävämme Lenka kirjoittaa
nimen kahdella P:llä, mikä sekin sopii hyvin, sillä Häntäheikillä
on muutenkin monta nimeä. Lenka ei ole suuri kissanystävä, mutta muistaa
kyllä pyytää välittämään terveiset myös Pappulle, mikä kertoo herran
viehätysvoimasta.

Herne Silakka Pesonen-Säilä, Säkylä *2005 - 2011 kissa päätyössään
Mukava pikku tyttökissa piti vanhan Papu-herrankin liikkeessä.
Herne katosi elokuun lopussa 2011 asuttuamme Säkylässä vajaa kolme kuukautta.
Ketut ulvoivat niihin aikoihin metsässä.